Lisätty: 11.5.2011
Poliisille on ilmoitettu Liedon keskustan tuntumassa ja Paimiossa omakotialueilla tehdyistä havainnoista, joissa oudot hiippareiksi luonnehditut miehet ovat kierrelleet omakotitalojen pihoilla.
Viime viikolla Paimion Kurjenkylässä ovat hiiviskelijät öiseen aikaan osoitelleet taskulampuilla rakennuksen ikkunoihin ja kierrelleet taloa. Samoin viime viikolla Liedon Nuolemolla on kaksi huppupäistä miestä kolistellut klo 22.00 aikoihin omakotitalon lukitun oven takana pyrkien sisään. Asukas on ollut kotona ja kädellä huiskien ilmoittanut ettei tule avaamaan. Tällöin miehet ovat poistuneet. Eilen tiistaina 10.5. aamulla kahdeksan jälkeen Nuolemolla oli tuntematon mies rynkyttänyt omakotitalon ovea ja soittanut ovikelloa oven kahvaa vääntäen. Asunnossa olleet koirat olivat alkaneet haukkua, jolloin mies oli poistunut paikalta.
Poliisi kehottaakin nyt Turun lähialueen asukkaita varovaisuuteen ja valppauteen, sillä on mahdollista, että nämä mainitut tapaukset saattavat liittyä tulevien asuntomurtojen valmisteluun. Toistaiseksi ei Turun alueella ole vielä tänä keväänä tapahtunut suunnitelmallisia asuntoihin tai omakotitaloihin kohdistuneita murtoja, mutta aikaisempien vuosien kokemusten perusteella murtosarjojen alkaminen on todennäköistä.
Kotimaisten rikollisten lisäksi liikkeellä ovat ulkomailta peräisin olevat ryhmät, jotka muutaman viikon aikana tekevät rikoksia sarjatyönä ja poistuvat sen jälkeen maasta. Ulkomaalaiset tekijät eivät tunnu aina rikosta tehdessään välittävän siitä ovatko asukkaat kotona, joten rikoksentekijän kohtaamisen mahdollisuus on olemassa.
Ovet on syytä pitää lukittuina vaikka itse olisi takapihalla aurinkoa ottamassa. Epämääräisistä hiiviskelijöistä kannattaa havainnon ollessa tuore ilmoittaa hätänumeroon 112, jolloin paikalle voidaan lähettää poliisipartio tilannetta tarkastamaan.