Lisätty: 21.10.2010
Uuteenkaupungiin on tulossa uusi kalanviljelylaitos. Sybimar Oy suunnittelee kiertovesiperiaatteella toimivan sekä biolämpöä hyödyntävän laitoksen perustamista Välttitielle. Hanketta koskeva ympäristölupahakemus on parhaillaan vireillä.
- Mikäli hanke etenee suunnitelmien mukaan ja saamme hankkeelle sekä ympäristö- että rakennusluvan, ensimmäiset kalat voidaan ottaa vastaan jo vuoden lopulla. Altaiden teko on jo alkanut ja parhaillaan ollaan louhimassa altaiden pohjaa, toimitusjohtaja Rami Salminen Sybimarista kertoo.
Laitokselle tulee olemaan seitsemän 600 neliömetrin kalankasvatusallasta sekä 12 pienenpää poikasallasta ja 17 pientä starttiallasta. Viljelykaloina ovat ensimmäisessä vaiheessa siika ja kuha.
Uudenkaupungin ympäristö- ja lupalautakunta käsitteli Sybimarin ympäristölupahakemusta keskiviikkoisessa kokouksessaan. Lautakunnalla ei ole huomauttamista lupahakemukseen, mutta se korostaa lausunnossaan sitä, ettei toiminnasta saa aiheutua naapureille kohtuutonta rasitusta. Lautakunta muistuttaa myös jätevesien käsittelystä sekä jätteiden lajittelusta.
Uusi laitos tulee käyttämään lämmönlähteenään bioenergiaa.
- Tämä ajatus lähti aiemmista kokemuksistani ja toiminnastani biodieselin ja biojätteiden kanssa. Totesin silloin, että jos biokaasua myy valtakunnan verkkoon, se ei ole kovin kannattavaa. Piti löytää sille parempi käyttötarkoitus. Miksei hyödyntää sitä kalankasvatuksessa, Salminen kertoo.
Myös laitoksen paikka valikoitui tämän mukaisesti. Lähellä sijaitsee Uudenkaupungin kaatopaikka. josta on mahdollista ottaa talteen laitoksella tarvittavaa kaasua ja johtaa sitä altaiden lähelle rakennettavaan voimalaan. Suunnitelmissa on hyödyntää myös selkeytyskaivossa syntyvää lietettä ja ravinnepitoista vettä kalanviljelylaitokseen rakennettavassa kasvihuoneessa sekä levänkasvatuksessa.
- Kaatopaikalla ei tietenkään voi harjoittaa mitään elinkeinotoimintaa. Mutta sen lämpöä on sen sijaan kannattavaa hyödyntää, Salminen muistuttaa.