Lisätty: 22.11.2010
Viikonlopun liukas keli aiheutti liikenneonnettomuuksia myös Vakka-Suomessa. Uudessakaupungissa sattui peräänajo ja sähkötolppaan törmännyt autolila pimensi hetkeksi valot koko Laitilasta.
Uudessakaupungissa Henkilöautolla liikkeellä ollut uusikaupunkilaisnainen pysähtyi lauantaina Raumantien risteykseen liikennevaloihin kääntyäkseen oikealle Laivanrakentajantielle. Henkilöauton takana oli pysähtyneenä laitilalaismiehen kuljettama rekka. Valojen vaihduttua vihreäksi rekka lähti liikkeelle ja törmäsi henkilöauton perään. Henkilöautossa matkustajana ollut henkilö loukkasi lievästi itseään. Ajoneuvot kärsivät peltivaurioita
Hieman ennen kello yhtä sunnuntai-aamuna tapahtui Laitilassa Garpintiellä henkilöauton ulosajo Laitilalaismies ajoi henkilöautoa Garpintietä Uudenkaupungintien suuntaan kun auto suistui tien oikealle puolelle ojaan ja osui katuvalotolppaan.
Tolppa vääntyi päin sähkölinjoja minkä johdosta koko Laitilan valot pimenivät hetkeksi. Kuljettaja kertoi ajaneensa liian lähellä tien oikeaa reunaa, jolloin auto ajautui ojaan. Auton kyydissä oli yksi matkustaja. Henkilövahinkoja ei sattunut.
Lauauntai-illallla tapahtui myös Vehmaalla Mynämäentiellä ulosjajo. Vehmaalaismiehen kuljettama auto suistui kulkusuunnassaan oikealle ulos tieltä päätyen katolleen tietä reunustaneeseen ojaan. Autossa oli kaksi matkustajaa. Henkilövaihinkoja ei kuitenkaan sattunut.