Lisätty: 14.1.2010
Poliisihallitus
Poliisihallitus on antanut uuden ampuma-aseiden tai niiden osien pysyvästi ampumakelvottomaksi muuntamista koskevan ohjeen. Tammikuun 14. päivänä 2010 voimaan tulleen ohjeen tarkoituksena on määritellä tekniset vaatimukset, joiden mukaan ampuma-ase voidaan muuntaa pysyvästi toimintakelvottomaksi. Tällaisen esineen hallussapito ei ole luvanvaraista.
- Uudistuksen taustalla ovat sekä kansalliset että Euroopan unionin asedirektiivin muutoksesta johtuvat tarpeet, ylitarkastaja Esa Puurtinen Poliisihallituksesta kertoo.
Alkuperäisen vuonna 1998 annetun ohjeen laatimisajankohtana käytössä olleet hitsaus- ja työstötekniikat ovat kehittyneet siten, että aseiden tekeminen jälleen toimintakykyisiksi on tullut helpommaksi. Alkuperäistä sisäasiainministeriön vuonna 1998 antamaa ohjetta on uusittu useaan kertaan.
- Poliisin haltuun on tullut useita aikaisemman ohjeen mukaisesti deaktivoiduista ampuma-aseista ampumakelpoisiksi muutettuja ampuma-aseita. Aseiden ammattimaista reaktivointia on tullut ilmi ainakin kahdessa tapauksessa, Puurtinen sanoo.
Aseiden deaktivointimäärät ovat lisääntyneet viime vuosina voimakkaasti.
Myös ampuma-aseiden tuonti deaktivoitaviksi ja deaktivoitujen aseiden tuonti on lisääntynyt.