Lisätty: 20.12.2010
Vakka-Suomen Puhelin Oy (VSP) hakee kilpailukykyä ja kannattavaa kasvua sulautumalla yhdeksi yhtiöksi.
- Vakka-Suomen Puhelin Oy:n kokonaan omistamat tytäryhtiöt Innotele Oy, Kalantiväylä Oy, Protone Oy sekä TDC Song Partners Oy sulautetaan emoyhtiöön viimeistään 30.4.2011 mennessä, VSP::n toimitusjohtaja Seppo Kaskinen kertoo tulevista suunnitelmista.
Sulauttamisen ulkopuolelle jää Teknomeria Oy, koska se ei ole kokonaan VSP:n omistama tytäryhtiö. Muiden yhtiöiden kohdalla toiminta jatkuu Vakka-Suomen Puhelin Oy:n nimellä.
Toimitusjohtaja Kaskisen mukaan sulautuminen näkyy muun muassa parantuvana asiakaspalveluna.
- VSP-konsernin eri yhtiöiden asiakkaat saavat tulevaisuudessa kaikki palvelut yhdeltä yhtiöltä. Tehostamalla sisäisiä prosesseja ja selkiyttämällä organisaatiorakennetta pystymme parantamaan yhtiön kokonaistoimintaa sekä toimittamaan tuotteet ja palvelut entistä nopeammin. Muutoksella pystytään karsimaan myös nykyisiä päällekkäisyyksiä, hän sanoo.
Toimitusjohtaja Kaskisen mukaan VSP hakee muutoksella myös huomattavaa kasvua liiketoimintaansa ja liikevaihtoonsa. VSP:n liikevaihto on tänä vuonna 14.5 miljoonaa euroa. Tulevalle vuodelle liikevaihdoksi on budjetoitu 18 miljoonaa euroa.
Ei vaikutusta työpaikkoihin eikä palveluihin
VSP-konserni työllistää tällä hetkellä 163 henkilöä.
- Muutoksella ei ole vaikutusta työpaikkoihin. Sulautuvien yhtiöiden henkilökunta siirtyy Vakka-Suomen Puhelin Oy:n palvelukseen aiempine työsuhde-etuineen, toimitusjohtaja Kaskinen lupaa.
Myöskään VSP:n asiakkailta ei edellytetä mitään uusia toimenpiteitä. Toimitusjohtaja Kaskinen näkee uudistuksen pikemminkin selkeyttävän yhtiön toimintaa myös asiakkaan kannalta. Kilpailukykyä ja tehokkuus paranee ja asiakkaan kannalta palvelu tapaa jatkossa yhden yhteyshenkilön kautta. Toiminnasta vastaa johtoryhmä, jossa kullakin johtoryhmän jäsenellä on oma vastuu-alueensa.
Muutos aiheuttaakin lähinnä teknisiä toimenpiteitä. Konkreettisesti se tulee näkymään internet-sivuilla, laskuissa ja asiakastiedotteissa. Sulautuvien yhtiöiden kaikki velvoitteet ja vastuut siirtyvät Vakka-Suomen Puhelin Oy:lle. Muutos ei vaikuta palvelujen hintoihin tai palvelujen ja olemassa olevien sopimusten sisältöön
- Muiden kuin Vakka-Suomen Puhelin Oy:n asiakkaiden, alihankkijoiden ja toimittajien sopimuskumppani muuttuu ja sopimukset uusitaan vaiheittain. Asiasta informoidaan sopimusasiakkaita hyvissä ajoin etukäteen sitä mukaa, kun asia tulee kunkin sulautuvan yhtiön osalta ajankohtaiseksi, Kaskinen sanoo.
Toimitusjohtaja Kaskisen mukaan kilpailu alalla on jo nyt kovaa ja kiristyy koko ajan.
- Sen takia olemme suunnitelleet tätä muutosta, joka nyt tapahtuu, jo pitkään. Näemme sen välttämättömäksi omassa tulevassa liiketoiminnassamme ja myös asiakkaamme siitä hyötyvät, hän uskoo.
Kirjoita kommentti
Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.
Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta