Lisätty: 27.4.2010
REFERAATTI MATTI JALAVAN VETERAANIPÄIVÄN JUHLAN PUHEESTA
Tällä kertaa veteraanipäivän valtakunnalliseksi tunnukseksi oli valittu "Kuule tuhannet tarinat". Veteraanipäivän juhlassa Uudessakaupungissa puhunut Matti Jalava sanoi, että harvenevan veteraanijoukon sotakokemuksia tulisi tallentaa jälkipolville äänitteinä tai videoina, joita myöhemmin voitaisiin julkaisuista.
— Veteraanien haastatteluja ei vaan tule kovin helposti tehdyksi. Itsekin olen vain kerran jututtanut 26 vuotta sitten kuollutta isääni hänen sotareissustaan. Vanhemmiltani jäi sentään talteen tuhatkunta sota-ajan kirjettä, Jalava sanoi.
Puheessaan hän toi kirjeitten pohjalta esille tunnelmia työläisperheen elämästä talvisodan aikana. Hänen mielestään talvisodan henki näkyi mm. perheen äidin kirjeessä, kun hän Summan taistelujen aikana helmikuussa 1940 kirjoitti miehelleen:
"Suurta ja arvokasta on työ jota nyt suoritatte siellä. Joskus on tyytymätön ja ikävöin sinua mutta ymmärrän sen nyt kuinka tärkeää on, että te olette siellä. Sillä ei muuten kuitenkaan unelmamme koskaan toteudu, jos vieraan vallan alle joutuisimme; niin ei saa tapahtua. Vapaassa maassa mekin yhdessä vielä jatkamme elämäämme."
Puhuja kertoi myös talvisodan Summan taisteluista, joissa yhtenä ainoana Summan murtumisen päivänä kaatui tai katosi viitisenkymmentä vakkasuomalaismiestä. Puhujan isä oli viimeisiä vehmaalaiskomppaniasta hengissä selvinneitä.
Puhuja mainitsi, että sota- ja lottaveteraanien, sodanajan miesten ja naisten ansiosta me nyt elämme itsenäisessä hyvinvointimaassa.
— Näitä sota- ja lottaveteraaneja kunnioittaaksemme olemme perustaneet Uuteenkaupunkiin oman yhdistyksen veteraanitietoja keräämään. Jokaisesta sotaveteraanista ja lotasta sekä miinanraivaajasta pyritään keräämään henkilötiedot sodanaikaisine valokuvineen, Jalava mainitsi.
Itse hän toimii helmikuussa perustetun yhdistyksen Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa talteen ry:n sihteerinä. Henkilötietojen lisäksi myös muuta sota-ajan tietoa kerätään.
— Toivokaamme menestystä ja kaikkien tukea tälle veteraanitietojen keräyshankkeelle. Hyvinvointi-Suomemme on pystyttävä tekemään veteraaneille tällainen kunnianosoitus. Yritetään muistaa tämän veteraanipäivän teema "Kuule tuhannet tarinat", Jalava päätti puheensa.
Kirjoita kommentti
Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.
Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta