Lisätty: 13.10.2010
Vakka-Suomessa on paljon arvokkaita vanhoja kulttuurimaisemia. Laidunnuksen loputtua niitä uhkaa umpeenkasvu. Monia arvokkaita kohteita on kuitenkin onnistuttu ennallistamaan ja pelastamaan erilaisten maisemanhoitoprojektien sekä talkootyön avulla. Tällainen on esimerkiksi Laitilan kaupungin koordinoima Vakka-Suomen arvokkaat maisemat ja muinaisjäännökset -hanke. Sen toimialueena ovat Laitilan lisäksi Uusikaupunki, Pyhäranta sekä Vehmaa.
- Kunnostuskohteita tällä alueella riittää. Projektin puitteissa teemme käytännön kunnostust6yötä, jonka tarkoituksena on vanhan perinnemaiseman saaminen yhä laajemmin hoidon piiriin. Hyödynnämme myös mahdollisuutta käyttää maatalouden ympäristötukia, hankeen projektipäällikkö Marja Pälikkö kertoo työn touhussa Laitilan Vaimarossa.
Vaimaron perinnemaisemaa Kaupin niitylle oli tiistaina saapunut kunnostamaan joukko asiasta innostuneita talkoolasia. Pälikkön mukaan kunnostettavaa riittääkin.
- Jos katsoo tätäkin perinnemaisemaa, huomaa heti että sitäkin uhkaa umpeenkasvu. Katajat ja muut puut sekä pensaat ovat pitkälti vallanneet alueen ja niitä pitää ainakin harventaa. Monastihan joku voi asuakin perinnemaiseman lähellä, mutta ei tule sitä juuri huomanneeksi. Koska sitä ei ole umpeenkasvun vuoksi edes näkyvissä. Pälikkö kertoo.
Perinnemaiseman hoito vaatii laajaa eri tahojen yhteistyötä. Pelkät talkoolaiset eivät riitä, joskin heitäkään ei koskaan ole näissä projekteissa mukana liikaa. Vakka-Suomen kunnostushankkeessa ovat mukana mainitut kunnat, ELY-keskus, Museovirasto sekä Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys.
Kunnostettaville perinnemaisemille laaditaan hoito- ja käyttösuunnitelma. Myös tiedotus ja koulutus ovat keskeisellä sijalla. Vakka-Suomessa perinnemaisemat ovat usein myös muinaisjäännösalueita, joiden hoidolla on omat määräyksensä.
- Lisäksi näistä kunnostettavista perinnemaisemista tehdään hyönteislajiston kartoitus. Sellainen on tehty viime kesänä myös täällä Vaimarossa. Tuloksia ei ole vielä tiedossa, mutta sangen usein niistä löytyy hyvinkin mielenkiintoisia lajeja. Joskus jopa kokonaan Suomelle uusia hyönteislajeja, Pälikkö kertoo.
Perinnemaisemien kunnostaminen hyödyntää yhtä lailla maanviljelijöitä, maan- ja metsänomistajia kuin matkailuakin. Myös luonnon tuntemuksen opettamisessa koululaisille ja muillekin alueet ovat tärkeitä.
- Muutenkin jos ajatellaan vanhaa Vakkasuomalaista maaseutua, perinnemaisemat kuuluvat siihen olennaisesti, Pälikkö sanoo ja esittelee vanhaa valokuvaa siitä, miltä Vaimaron maisemakin on aikanaan näyttänyt. Kunnostuksella toivotaan pystyttävän palauttamaan edes osa tästä vanhasta.
Hankkeen rahoittajana toimii Maaseudun kehittämisyhdistys Ravakka ry. Rahoitus saadaan, kuten perinnemaisemien kunnostuksissa yleensäkin, EU:n Leader-rahaston kautta.
Rauno Laine
Kirjoita kommentti
Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.
Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta