Lisätty: 3.11.2010
Taivassalossa käydään vaalitaistelua. Vastakkain eivät nyt ole mitkään puolueet, vaan kamppailu kohdistuu meneillään oleviin seurakuntavaaleihin.Vastakkain ovat ne jotka haluavat kunnan keskustaan uuden seurakuntakeskuksen ja ne joiden mielestä sellaista ei pitäisi suurin surminkaan rakentaa. Rakentamista vastustava taho teetti hienon vaalimainoksen ja järjesti asiasta keskustelutilaisuuden. Eipä aikakaan kun taivassalolaisten postilaatikkoihin tupsahti tosien puolen vaalimainos. Höysteeksi siihen oli otettu vielä hieno havainnekuva tulevan seurakuntakeskuksen sisältä. Suuret lasi-ikkunat aukeavat houkuttelevasti historialliseen miljööseen kirkkoineen. Hyvä tässä on istua ja kahvia juoda sekä nauttia maisemista.
Mutta tässä se ongelma toisen osapuolen mielestä myös on. Taivassalon kirkon ympäristö on ainutlaatuinen. On harmaakivikirkko ja tapuli. Mihinkäs tähän änkeät jotain suurta betonikolossia rikkomatta jotain kylän keskustan harmoniassa. Hankeen puoltajien mielestä kyse on kuitenkin enemmän panostuksesta tulevaisuuteen ja tilojen ajanmukaistamisesta.
Kiista kärjistyy myös kustannuksiin. Vastustajien riveissä on tehty tarkat laskelmat siitä, mitä uusi seurakuntakeskus itse asiassa maksaa ja miten kustannukset ovat nousseet kuin pavunvarsin kohti taivasta. Toisellakin puolella on laskettu ja uskotaan seurakunnan kyllä selviävän rakentamisesta. Tarvittaessa vaikka muuta omaisuutta myymällä. Tähän toinen osapuoli taas älähtää, ettei seurakunnan toimintoja saa vaarantaa jonkun kivirakennuksen takia.
Toki Taivassalossakin puhutaan näissä vaaleissa muistakin seurakuntaa koskevista asioista. Mutta jotenkin ne vain ovat hautautuneet tämän yhden suuren kokoluokan asian alle. Tuleekin olemaan mielenkiintoista seurata vaaleja ja myös sitä, nostaako tällainen paikallinen kysymys vaalien äänestysinnokkuutta kyseisessä seurakunnassa. Verrattuna esimerkiksi muihin Vakka-Suomen seurakuntiin, joissa tällaisia kysymyksiä ei nyt ole. Eikä sellaisia näyttäisi olevan.
Kuitenkin oman seurakunnan asiat ovat niitä päällimmäisiä.. Valtakunnallinen keskustelu ei ehkä niinkään vaikuta siihen, miten joku yksittäinen seurakunnan jäsen äänestää. Suurin osa vaalien ehdokkaista on seurakuntalaisille tuttuja jo entuudestaan ja seurakuntavaalit ovat pitkälti myös henkilövaalit. Seurakuntien luottamustoimet ovat usein pitkäkestoisia, joskin uutta vertakin aina kaivataan nuoremmastakin päästä. Tietojen mukaan ennakkoäänestys seurakuntavaaleissa on ollut vilkasta. Joten jäämme odottamaan Taivassalossa ja muuallakin minkälaisia kasvoja seurakuntamme asioista päättämään nyt saadaan!
RAUNO LAINE
Kirjoita kommentti
Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.
Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta