Lisätty: 5.11.2010
Uudenkaupungin kuntoputkessa valmistaudutaan loppusyksyn ja tulevan talven sesonkiin.
- Ihan mukavasti on porukkaa tänä syksynä käynyt ja kävijämäärät ovat olleet kasvussa.Toivomme. että tuleva sesonki tuo, paitsi vanhoja, myös uusia kävijöitä kokeilemaan kaikkea sitä, mitä meillä täällä tarjolla on. Tulevasta talvestahan emme vielä tiedä, mutta on se minkälainen vain, täällä voi aina harrastaa, kuntoputken markkinoinnista ja isännöinnistä vastaava Jarno Ihala sanoo.
Kuntoputki ja sen mahdollisuudet on hänen mukaansa opittu tuntemaan laajemmallakin alueella.
- Meillä käy porukka varmaan sadan kilometrin säteeltä, Ihala arvelee.
Yksityisten henkilöiden ja yritysten lisäksi kuntoputkea hyödyntävät myös oppilaitokset. Perjantaina liikunnan iloista nauttimaan olivat saapuneet Varppeen koulun oppilaat Laitilasta.
- Me pyrimme käymään täällä kun vain mahdollisuus siihen tarjoutuu. Ainakin pari kertaa vuodessa. Meillä kun ei koulussa ole mahdollisuutta tarjota oppilaille näin monipuolisia liikuntamahdollisuuksia, opettaja Timo Mikkonen sanoo.
Jarno Ihala toivookin näkevänsä kuntoputkessa tulevaisuudessa nykyistä enemmän nuoria liikunnanharrastajia.
- Olemme suunnitelleet sitä, että pystyisimme tarjoamaan jatkossa kouluille edullisia liikuntapaketteja. Meillähän on täällä kaikki liikuntavälineet valmiina, joihin kouluilla ei ole mahdollisuutta ymmärrettävistä syistä. Voisimme kehittää erilaisia liikunnallisia paketteja, joka sisältää myös varusteet. Näihin voidaan yhdistää myös edulliset kuljetukset, hän suunnittelee.
Sillä mahdollisuuksia kuntoputkessa on. Parhaiten se tunnetaan tietenkin hiihtopaikkana, mutta yhtään vähäisempää ei ole mahdollisuus harrastaa curlingia tai jopa rullaluistelua. Varpeen koulun oppilaat näyttävätkin mallia vajana kilometrin pituisella rullaluistinradalla, jossa laskuja ja vauhtia kyllä riittää. Tosin eräiden mielestä mäkiä saisi olla vieläkin enemmän!
Samaan aikaan toinen ryhmä kävi tiukkaa taistelua curling-radalla. Jarno Ihalan mukaan curling-rata onkin yksi kuntoputken herkuista.
- Kaikki eivät tätä mahdollisuutta vielä edes tiedä. Mutta ne jotka tietävät, ovat kehuneet rataa. Curling on todella hauskaa ajanvietettä. Siinä voi kilpailla tai sitä voi pelailla oman mielensä mukaan. Parhaillaan on menossa Uudenkaupungin oma kilpasarja, jossa on mukana 12 joukkuetta, hän kertoo.
Varpeen koulun oppilaiden mielestä tällaiset koulupäivät ovat yksinkertaisesti cooleja eli kivaksi kai sen voisi kääntää. Tuntematon paikka ei kuntoputki kuitenkaan ole, vaan varsin monet oppilaista oivat käyneet siellä aikaisemminkin jossain vaiheessa. Eikä opettajakaan näytä laittavan pahaksi tällaista hieman vapaampaa koulupäivää.
- Tänne vain kokeilemaan kaikkea kivaa, Jarno Ihalakin kehottaa.
RAUNO LAINE
Linkki: www.kuntoputki.com/
Kirjoita kommentti
Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.
Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta