Lisätty: 15.6.2011
Kirjailija Heli Laaksosen toinen näytelmä Tääl tänäp Tähthousu saa ensiesityksensä heinäkuun ensimmäisenä päivänä Laitilan Kaivolan kesäteatterissa sen 50-vuotistaipaleen kunniaksi. Huvitusnäytelmää värittää Puukenkki-kansanmusiikkiorkesterin elävä soitanta ja ohjaaja Timo Vuennon koreografiset kiemurat.
Tääl tänäp Tähthousu on kaksinäytöksinen komedia haalaripinosta, esiintymisilosta ja purkuhimosta. Se ylistää talkootyön voimaa ja epäilee omaksi parhaaksi tarkoitettuja uudistuksia ja suuria sanoja. Riuska talkooväki aikoo pelastaa vanhan talon kulttuurikäyttöön – ja saa vastaansa jäätävänjärkevän kaupungin rakennustoimen. Kulttuuritalo Tähthousua kunnostettaessa lentää vitsejä ja totuudensiemeniä, sydämenkuviakin säkenöi silmissä.
Näytelmä ottaa kantaa jos johonkin nykymaailman kummallisuuteen, mutta saarnaa tai suree vain hiukan. Päällimmäisenä keikkuu elämän ilo, hassunkurisuus ja karun arkirealismin unohtaminen.
Näytelmä on monikielinen: suurin osa työ- ja talkooporukasta säksättää Laitilan murretta, mutta pääosan esittäjä Kirsti (Katariina Oikarainen) helskyttelee kotikieltään, pohjoista Tornion seudun murretta. Paikalle sattuva runoilija Eino Leino – jonka toimenkuvaan kuuluu juontokeikkojen lisäksi myös esiintymiskoulutus – puhuu kaunista kirjasuomea. Ei-toivotun
EU-tarkastajan suusta kuullaan nikatoj atnotamuluuknenne ätleik. Näyttämölle astuu myös ehta mykkä.
Puukenkki-orkesterin muusikot nostavat tunnelman kesäteatterin taivaalle (onneksi katsomo on katettu). Aini ja Markus Rantanen sekä Satu Lankinen soittavat ja laulavat laitilalaisen perinnemestari Markus Siltamäen lähitienoilta keräämää kansanmusiikkia.
Ohjaaja Timo Vuento toivoo mahdollisimman monen tulevan omin silmin näkemään ja kokemaan näytelmän moninaisuuden: ”Ohjaajana näen tässä näytelmässä liikettä kolmessa ulottuvuudessa. Musiikki on tässä näytelmässä liikuttamassa niin katsojan kuin esiintyjän kroppaa. Teksti tuo oman säväyksensä moniulotteisella liikkeellään. Kolmantena on
tunnelma, jonka liike muodostuu yhteistyössä tekstin, näyttelijöiden ja muusikoiden toimesta.”
Kantaesityksen ensi-ilta on 1.7.2011. Lippuja on myyty ennakkoon ennätysmäärä, mutta vasta yksi esityksistä on kokonaan loppuun varattu. Mukaan vielä mahtuu!
Lisätiedot:
Linkki: www.lailanet.fi/kaivolan.kesateatteri
Kirjoita kommentti
Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.
Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta