Lisätty: 24.10.2010

Suomea pidetään hyvinvointivaltiona.Joissakin tutkimuksissa jopa maailmaan parhaana maana asua. Köyhyys ja eriarvoisuus ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään, pikemminkin päinvastoin. Kirkko ja seurakunnat tekevät omien resurssiensa puitteissa parhaansa auttaakseen maamme köyhiä ja syrjäytyneitä. Muun muassa käytännön diakoniatyön avulla.
- Taitaa olla tuo tutkimus maailman parhaasta maasta vähän sama juttu kuin jos saunassa pitäisi toistaa jalkaa kiehuvassa vedessä ja toista kylmässä. Silloiinhan olisi keskimäärin hyvä olla, Kirkon diakoniatyön johtaja Tapio Pajunen hymähtää.
Hän luennoi sunnuntaina Uudenkaupungin seurakunnan järjestämän yleiskristillisen luentosarjan neljäntenä ja tältä erää viimeisenä luennoitsijana.
Pajunen on nykyisessä ja myös aiemmassa työssään nähnyt suomalaisen köyhyyden ja syrjäytymisen hyvinkin konkreettisesti. Hän on työskennellyt päihdetyöntekijänä, vankiloissa, hiv-positiivisten parissa, saattohoidossa ja ajanut myös asunnottomien asiaa. Pajunen on yksi Helsingin asunnottomien yö-tapahtuman perustajista.
- Meillä Suomessa köyhyys ei tarkoita saamaa kuin vaikkapa Afrikassa. Meillä köyhyys on suhteellista ja tarkoittaa samaa kuin syrjäytyminen. Pajunen määrittelee.
Suomessa elää tänäkin päivänä noin 700 000 ihmistä, joiden kuukausittaiset tulot jäävät alle virallisen köyhyysrajan.
- Köyhyys on osallistumisen puutetta ja se on myös mahdollisuuksien ja elämänhallinnan puutetta. Suurin riski köyhyyteen ja syrjäytymiseen on silloin kun työpaikka menee alta, Pajunen sanoo.

Ruoka-avun tarve lisääntyy

Myös seurakunnissa on tämän konkreettisen asian kanssa jouduttu tekemisiin, eikä mikään viittaa siihen että avun tarve jotenkin vähenisi.
- Noin 70% Suomen seurakunnista jakaa EU:n kautta tulevaa ruoka-apua. Lisäksi on vielä muita uskonnollisia yhteisöjä, jotka omalta osaltaan huolehtivat avusta. Omassa työssäni olen huomannut myös sen, että avun tarve ei koske enää vain tiettyjä alueita, vaan ruoka-apua jaetaan jo aiemmin hienompina pidetyissä kaupunginosissakin, Pajunen kertoo.
Hän esittelee myös Joensuun yliopistossa tehtyä tutkimusta, joka kertoo omaa korutonta kieltään.
- Sen perusteella voi tulla siihen johtopäätökseen, että Suomi on tehnyt maailmanennätyksen maailman nopeimmin eriarvoistuvana maana ja kuilu vain kasvaa, Pajunen painottaa.
Paljon maata kiertävänä hän kertoo havainnoistaan pahimilmilla työttömyysalueilla, joissa työttömyys voi olla periytynyt jo kolmanteen sukupolveen.
- Meillä Suomessa voidaankin puhua kolmen kerroksen väestä. On niitä joiden varat riittävät yksityisiin vakuutuksiin, toisia jotka ovat työssä ja työterveyshuollon piirissä ja sitten niitä, jotka ovat täysin julkisen terveydenhoidon varassa. Ja jonottavat kuukausia esimerkiksi hammashoitoon, Pajunen sanoo.
Euroopan Unioni on asettanut tavoitteeksi köyhien määrän vähentämisen alueellaan 20 miljoonalla. Suomen osuus tästä on 100000-150 000 köyhää vähemmän.
- Onhan se hieno tavoite ja kunnianhimoinenkin. Mutta siihen päästäksemme tarvitaan iso muutos, Pajunen korostaa..
Hänen mukaansa tulevaisuudessa ollaan pikemminkin ajatumassa siihen, että julkiset palvelut ajetaan alas ja ihmiset, etenkin köyhät, joutuvat yhä enemmän turvautumaan muiden ihmisten hyväntahtoisuuteen.
- Jollei ole ketään auttamassa, tilanne on kamala. Joten kannattaa pitää huolta siitä, että lähellä on sukulaisia ja ystäviä, tai jopa naapureita, jotka tarpeen tullen auttavat, Pajunen painottaa.
Palveluissa myös kuntakohtaiset erot voivat olla suuria. Pajunen kertoo kunnista, joissa esimerkiksi saattohoito on viimeisen päälle järjestetty, joissakin taas kuolevalle potilaalle ei ole tarjolla minkäänlaista saattohoidon tapaistakaan.

Diakonialla pitkät perinteet

Köyhyyden ja syrjäytymisen lisääntyessä myös kirkko on suurten haasteiden edessä. Suomen diakoniartyöllä on jo pitkät perinteet, mutta kaikkeen eivät senkään voimavarat riitä.
- Raamattu antaa selkeät ohjeet siitä miten tulee toimia auttaaksemme lähimmäistämme. Ohjeita löytyy niin kertomuksessa laupiiaasta samarialaisesta, tuomiosunnuntain evankeliumista ja rakkauden kaksoiskäskystä, Pajunen luettelee.
Yksii auttamisen muoto on vuonna 1949 alkanut yhteisvastuukeräys. Keräyksen kohteet valitaan vuosittain ja aina ne eivät ole kansalaisia miellyttäeet.
- On vastustettu rahan keräämistä alkoholistielle, "neekerelle", velkaantuneille ja muillekin marginaaliryhmille, ylipäätänsä kaikille "kunniattomille". Velkaantuneiden kohdalla esimerkiksi vastustus Takuusäätiötä kohtaan oli suuri. Mutta nyt tulokset puhuvat puolestaan, Pajunen kertoo.
Ensi vuoden yhteisvastuukeräyksen kotimaan kohteena ovat yksinäiset ja osattomat nuoret. Näitä yksinäisiä lapsia ja nuoria maassamme riittää.
Vuosittain valitaan myös joku ulkomaankohde. Tänä vuonna se oli Haiti, Keräyksen tuotosta 60% ohjataan kansainvälisen diakonian kautta ulkomaan kohteeseen.
- Ukomaan suurta osuutta on sitäkin kritisoitu. Mutta vastuu lähimmäiisistämme on yhteinen Pajunen muistuttaa. Yhteisvastuukeräyksen tavoitteena on luoda lähimmäisen rakkauden kansanliike, oli avustettava sitten lähellä tai kaukana.
- Diakonia on ollut ja on oleva kirkon yksi peruspilareista, Pajunen muistuttaa.
Viime aikojen tiettyä yhtä asiaa koskeva keskustelu kirkon piirissä on hänen mukaansa hukuttanut allensa myös muita tärkeitä asioita.
- Kuten esimerkkksi viime viikkoisen piispojen julistuksen maailman nälän poistamisesta..Joka päivä kuolee maailmassa 16 000 lasta nälkään, Pajunen kertoo..
Luentonsa päätteeksi hän muistuttaa siitä, että ihmiselllä on elämässään myös omaa vastuu itsestään. Kaikessa ei kannata aina odottaa apua yhteiskunnalta.

RAUNO LAINE

1/1

Kirkon diakoniatyön johtaja Tapio Pajunen tuntee suomalaisen köyhyyden.

Katso kuva