Lisätty: 28.12.2010
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on ollut kahden päivän ajan tarjolla Uudenkaupungin kuntoputkessa. Putken kilometrin mittaisen radan ovat nyt vallanneet turkulaiset harrastepyöräilijät toista kertaa järjestettävän Röret Runt 300-kuntotapahtuman merkeissä.
- Niin kuin tapahtuman nimikin kertoo, kyse on todella kolmensadan kilometrin pyöräilystä putkessa. Mukana on kumpanakin päivänä kolmisenkymmentä pyöräilijää. Kaikki eivät toki tätä matkaa aja, mutta osa mukana olijoista kuitenkin. Eilen täysmatkan ajoi seitsemän ajajaa, muut ajoivat 100-150 kilometriä, joka sekin on varsin kohtuullinen päivämatka, pyöräilijöiden joukkueenjohtajan toimiva Seppo Kiijärvi kertoo.
Tapahtuman virallinen järjestäjä on Turun Urheiluliiton harrastepyöräily. Mukana on pyöräilijöitä myös naapuriseura Pyörä 68:sta.
Seppo Kiijärven mukaan tapahtumassa ei ajeta missään hampaat irvessä, vaikka kovaa mennäänkin.
- Enemmän kyse on mukavasta vaihtelusta näiden talvisten kelien keskellä. Olimme täällä kokeilemassa ensi kertaa viime vuonna ja pyöräilijät halusivat tulla mukaan tänäkin vuonna, isommalla joukolla, hän kertoo.
Kovaa joka tapauksessa mennään. Putken kilometrin mittaisella radalla vauhti kiihtyy parhaimmillaan jopa viiteenkymppiin. Tosin joka paikassa ei voi ajaa niin kovaa. Sen tietävät myös jo hyvän tuntuman ratana saaneet Helena Vesaranta, Seppo Knuuttila sekä Sanna Kauppinen.
- Kun tänne tuli ensimmäistä kertaa, piti hieman hakea ajolinjoja. Ratahan on varsin kapea ja pitää olla tarkkana mutkissa, ettei törmäile sivustoihin. Ajopinnan leveys on neljä metriä, Pahimmissa mutkissa vauhti putoaakin parinkymppiin, kiihtyäkseen taas etenkin alamäissä, Helen a kertoo.
Pyöräilijät sanovatkin pitävänsä kuntoputken radasta pyöräilijän näkökulmasta, koska se tarjoaa sopivasti nousuja ja laskuja.
- Radassahan on korkeuseroa 1040 metrin matkalla 12 metriä. Siitä voi laskea kuinka paljon sitä on yhteensä kolmensadan kilometrin matkalla, Seppo Kiijärvi antaa laskutehtävän.
Maallikko voisi kuvitella että on jotensakin tylsää kiertää yhtä ja samaa rataa, parhaimmillaan lähes kolmesataa kertaa. Sitä se ei ainakaan Helenan. Sepon ja Sannan mielestä näin ei ole.
- Kun on tarpeeksi hullu, niin se menee. Ei toki. liikunnan ilohan tässä on tärkeintä, he nauravat.
Ennen kuin yksikään pyöräilijä päästettiin putkeen, he olivat saaneet kirjalliset turvallisuusohjeet putkessa ajamisesta. Muun muassa neljää pyöräilijää suurempia ryhmiä ei saanut matkalle muodostua. Puhumattakaan varovaisuudesta mutkien sekä kulkuaukkojen kohdalla.
RAUNO LAINE
Kirjoita kommentti
Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.
Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta