Lisätty: 19.11.2010
Kaikkien aikojen ensimmäinen Putkessa-tapahtuu-tapahtuma kiinnosti. Äkillisestä talventulosta ja liukkaista keleistä huolimatta kävijöitä riitti aamusta iltaan. Tarkat kävijäluvut puuttuvat vielä, mutta päivän aikana arvioidaan putkessa käyneen ainakin 500 ihmistä, ellei enemmänkin. Tapahtumaan liittyi myös haastehiihto, ja -kävely, jossa ovien sulkeutuessa illalla kello 20 oli hiihdetty ja kävelty reippaasti yli 800 kilometriä ja innokkaammat olivat vielä baanalla.
Näytteille asettajat kertoivat omista tuotteistaan. Silmämääräisesti suosituimmiksi kohteiksi näyttivät nousevat kodin pientuulivoimalat, joita esitteli Windside Oy sekä Think City-sähköauto. Yhdellä latauksella se kuulemma kulkee 150 kilometriä ja nopeuttakin on tarvittaessa yli sata. Myös sähköpolkupyörään, jota Helkama esitteli riitti kiinnostusta. Sekä kaikelle muullekin joka kodille hyödylliselle asialle, johon päivän aikana oli mahdollisuus tutustua.
Kävijöitä riitti myös nuoremmasta päästä. Merilinnun päiväkoti oli tullut vierailulle. Käynnin teemana oli vihreys ja ekologisuus Taaperoiden piirtämät tuulivoimaloiden turbiinit olivatkin suoraastaan hellyttäviä!
Myös Kalantiväylän autolla riitti kävijöitä. He osallistuivat ahkerasti auton nimikilpailuun ja ehdotuksia tämän toimitusauton uudeksi nimeksi kertyikin kosolti, Niitä voi edelleen laittaa sähköpostiimme.
Monet olivat tulleet kuntoputkeen paitsi tutustumaan tarjontaan, myös itse putkeen samalla kertaa. Kun ei ole
tullut aiemmin käydyksi, niin nyt sekin tuli tutuksi!
Kaiken kruunasi maistuva hernekeitto, jonka Raulion seudun pienviljelijäyhdistys oli kävijöiden herkuksi valmistanut.
Tilaisuuden järjestäjät olivatkin tyytyväisiä tapahtumaan ja sen antiin. Joten jatkoa lienee luvassa.
RAUNO LAINE
Kirjoita kommentti
Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.
Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta