Lisätty: 21.12.2010
Poliisi muistuttaa kaikki tiellä liikkujia siitä, että joulun rauhaa noudatettaisiin myös maanteillä liikuttaessa, vaikka joulun liikennekulttuuri on pääosin muuta aikaa siistimpää. Joulupukin
apulaisten kauppakiireet aiheuttavat kuitenkin välillä ylilyöntejä, mutta yleisilmeon kuitenkin hyväntahtoinen. Kolareita tapahtuu eniten ruuhkaisilla pysäköintialueilla. Alkutalven runsas lumentulo on peittänyt ajoratamerkinnät ja vaikeuttaa oikean ajolinjan löytämistä niin katu- kuin
tieverkollakin. Liukkautta esiintyy kaikkialla, joten siitä ei tarvitse erikseen varoittaa. Kolme tärkeintä turvallisuustekijää ovat riittävä turvaväli ja oikea tilannenopeus sekä turvavyön käyttäminen.
Poliisi toivoo tienkäyttäjien sisäistävän joulurauhaperiaatteen myös liikenteessä. Liikkuvan poliisin päällikkö, poliisineuvos Kari Rantala on viime torstaina julistanut joulurauhan Suomen maanteille. Liikenteen joulurauha tarkoittaa yksinkertaisia asioita, kuten muiden tienkäyttäjien huomioimista ja sääntöjen noudattamista sekä ruuhkiin sopeutumista. Jouluun kuuluu lahjojen antaminen ja saaminen. Sama vastavuoroisuus toimii myös liikenteessä.
Jouluksi on luvattu koko maahan kovia pakkasia. Suomalaiset osaavat aika hyvin varautua kylmiin olosuhteisiin, mutta myös parantamisen varaa on. Ennakointia on sen huomioiminen, että matka voi keskeytyä yllättävästi. Onnettomuustilanteessa tai auton rikkouduttua pitää autossa olijoille saada
äkkiä lämmintä päälle. Varoituskolmiolla ja -valoilla estetään lisävahinkojen syntyminen. Heijastinliivien ja käsivalaisimen hankkiminen autoon on myös hyvä varotoimenpide.
Liikkuvan poliisin partiot turvaavat osaltaan kansalaisten joulun viettoa. Vapaaehtoisen tiepalvelun autot partioivat pääteillä myös pyhien aikana. Liikennekeskusten keli- ja ruuhkatiedotteet löytyvät netistä ja keskuksiin saa yhteyden myös tien päältä. Hätätilanteissa tulee soittaa numeroon 112, josta paikalle hälytetään tarvittavat viranomaiset (poliisi sekä palo- ja pelastus).
Kirjoita kommentti
Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.
Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta