Lisätty: 18.12.2010

Julkisen sanan edustaja kiertää työkseen hyvinkin monenlaisia valtuustosaleja. On isoja, pieniä, moderneja ja kodikkaitakin, varsinkinpienemmissä kunnissa. Joissakin istutaan isossa auditoriossa, toisessa kokoonnutaan leppoisasti yhteisen pöydän äärelle. Joissakin istutaan mukavasti pelottavan nukuttavissa lepotuoleissa, toisissa taas puutuoleilla, jossa toki pysyy hereillä puuduttavimmankin keskustelun aikana.
Yhtä kakki, tehtävänä on kuitenkin jotenkin yrittää raportoida mitä salissa tapahtuu. Enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Sillä eihän puheenjohtajakaan pysy aina mukana kaikissa esitysten ja aloitteiden tulvassa. Mistä nyt oikein äänestetään ja kuka muutti esitystään miten ja mikä on oikea sanamuoto, josta äänestetään.
Toimittaja kuuntelee korvat höröllään ja tekee kynä sauhuten muistiinpanoja. Ja kuulee jos kuulee. Joissakin valtuustosaleissa kuuluvuus on ongelma tai ääni kerta kaikkiaan katoaa jonnekin, ehkä aloitteiden taivaaseen, niin kuin aloitteet yleensä muutenkin. Tai joidenkin mielestä sinne mihin ne kuuluvatkin, alakertaan...
Isommissa kunnissa tekniikka on tullut apuun ja joissakin jopa puheenvuorojen järjestystä voi seurata koko ajan screeniltä. Pienemmissä saleissa eletään vielä aikaa ennen uusinta tekniikkaa. Tai sitä ei edes pidetä tarpeellisena.
Valtuustosaleissa puhutaan joskus paljon, usein asian vierestäkin. Mutta kunnallinen demokratiahan on kuin rakkaus, kaiken se kestää ja kaiken se voittaa, vaikka välillä tuulee ja myrskyää. Asiat kuitenkin yleensä saadaan sovittua ja eteenpäin mennään. Tosin toimiittaja havaitsee, että valtuutetut ovat joskus aika mustasukkaisia. Miksi tuon kommentti pääsi kirjoitettuun sanaan, mutta minun ei? Varmin tapa sille on tietenkin se, että on jotain sanottavaa. Koko monituntinen kokoushan pitää saada mahtumaan sille varattuun tilaan, kuinka iso se sitten kussakin tiedotusvälineessä onkaan. Ryhmäpuheenvuorot ym kannattaa monistaa tiedotusvälineille jo valmiiksi.
Niin sitten tällainen takarivin taavikin voi alkaa ymmärtää jotain missä mennään. Ammatinvalintakysymys sanoisi joku. Niin se onkin, tällainen vallan vahtikoira joskus räksyttää, mutta ei sitä vakavasti kannata ottaa, ei se suihinsa syö. Tai voimmehan me toimittajat olla puudeleitakin,meitä on niin moneksi. Kuka mitenkin. Muistan kuinka eräässä vaallitilaisuudessa piti olla puhujana eduskunnan puhemies. Hänelle tuli este ja tilalle tuli puoluesihteeri. "Piti tulla vallan kakkosmies, mutta tulikin puoluesihteeri, joka on lähinnä Assi Komulaisen koiran tasolla", hän aloitti. Laittamattomasti sanottu, tuntuu tutulta!

RAUSKI