Kalantivayla

 

Käyttäjätunnus: Kalantivayla

 

Omat sisällöt

 

Pientä pohdiskelua seurakuntavaaleista

Lisätty: 16.11.2010


Seurakuntavaalit on tältä erää käyty. Nyt onkin tulosten analysoinnin paikka. Mitä jäi käteen näistä vaaleista?
Ainakin se, että Vakka-Suomessakin ihmiset lähtivät aiempaa innokkaammin uurnille. Tosin seurakuntakohtaiset erot ovat suuret. Joissakin päästiin hädin tuskin 20 prosenttiin. toisissa kuten Taivassalossa äänestäneitä oli jopa yli 40%. Joka on valtakunnankin kärkitasoa. Näihin vaaleihin kohdistui myös odotuksia nuorten äänestäjien osalta. Pääsiväthän nyt ensimmäistä kertaa 16-18-vuotiaat uurnille. Joissakin seurakunnissa heidän äänestysaktiivisuutensa on jopa ylittänyt aikuisten luvut. Joissakin seurakunnissa on taas nuorten äänestäjienkin osalta ollut kovin hiljaista. Nuoret lienevät äänestäneet parhaiten siellä, missä kokevat että seurakunta antaa jotain myös heillekin. Suoria johtopäätöksiä kunnallisvaaleihin ei tästä kuitenkaan voi vetää. Nykyinen ikäraja on ihan hyvä ja riittävä niissä vaaleissa.
Miksi ihmiset sitten äänestivät vilkkaammin. Olisi liian helppoa sanoa, että se johtuisi vain siitä keskustelusta, mitä kirkon piirissä on tietystä ryhmästä käyty. Mutta ehkä se on ollut välillinen tekijä, siihen että kiinnostus kirkkoa ja seurakuntaa kohtaan on kasvanut. Keskustelua halutaan ja kaivataan. Muistakin asioista ja nyt sitä on käyty. Tuskin kuitenkaan valtakunnallinen keskustelu on kovinkaan paljoa sen mummon tai papan ajatuksissa joka kulkee kylänraittia äänestämään seurakuntavaaleihin. Hän ajattelee ensi sijassa omaa seurakuntaansa ja ehkä raapustaa raksin ehdokkaalle, jonka jo ennestään tuntee. Tai jos seurakunnassa on joku iso oma asia vireillä, se varmaan vaikuttaa. Ei niinkään se mitä jossain norsunluutornissa teologisesti keskustellaan. Yhteiskunnassa on paljon isompiakin asioita, joihin uusien kirkkovaltuutettujen soisi ottavan kantaa. Työttömyys, syrjäytyminen ja yleinen yhteiskunnallinen ilmapiiri, jossa vain vahvat saavat pärjätä, vaatii myös kirkon huomiota entistä enemmän. Joten nyt soisi keskustelun siirtyvän jo tänne.
Vaikka kirkkovaltuustot saivat monissa seurakunnassa paljonkin uusia valtuutettuja, se ei muuta valtuustojen aiempaa ikäjakautumaa. Ei Vakka-Suomessa eikä muuallakaan. Tämä pysyy vaaleista toiseen hämmästyttävänkin samanlaisena. Ja käyrä asettuu vääjäämättä ikäluokkiin viidestäkymmenestä ylöspäin. Alle kolmekymppisiä on uusissa Vakka-Suomen kirkkovaltuustoissakin 1-2. Joku tutkija voi tehdä tarkemman analyysin valtuutettujen poliittisesta kannasta, mutta näppituntumalla tietty konservatiivisuus tässä suhteessa on vallalla. Vaikka kirkkovaltuustoihin ei onneksi poliittisin perustein pyritäkään. Suuri osa kirkkovaltuutetuista on kunnan luottamushenkilöitä jo ennalta. Kaupungin- ja kunnanvaltuutettuja istuu uusissa kirkkovaltuustoissakin varsin paljon.
Tosin mikään homogeeninen joukko eivät samalta lsitalta kirkkovaltuustoon valitut ole. Joukkoon mahtuu hyvinkin erilaisen elämänkatsomuksen omaavia ihmisiä.
Mitä voisi toivoa? Ainakin sitä, että tämä kiinnostus ei jäisi vain yksittäiseksi piikiksi. Kun tie on nyt saatu auki, sitä on hyvä jatkaa eteenpäinkin.

RAUNO LAINE

 
 
Bookmark and Share

Kirjoita kommentti

Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.


Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta



Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)