Lisätty: 13.6.2011
Aurinkoinen Merefesti-lauantai keräsi runsaasti väkeä myös Moottoritorille. Hiki virtasi, juttu lensi ja nauru raikui, kun luonnikkaat Autotehtaan autokerholaiset esittelivät mitä moninaisimpia kulkupelejä vuosien varrelta. Vanhoista autoista ja muista menopeleistä kiinnostuneita riitti iltapäivään asti. Suuren ihmismäärän lisäksi myös ?Päivä Koju?-lippu löysi paikkansa oikeutetusti autokerholaisten teltan vierestä.
Erityisesti hauska radio-ohjattavien autojen taitorata kiinnosti niin pieniä, kuin vähän isompiakin poikia. Myös lapsille suunnattu polkuautorata oli suuressa suosiossa pikkuväen keskuudessa. Kaunis päivä houkutteli paikalle paljon perinteisiäkin torimyyjiä ja päivä oli kaikin puolin onnistunut!
Tulevana lauantaina (18.6) päästetään vauhtiin paikallinen VPK. Torilla on luvassa monenmoista touhua ja mukavaa kesäfiilistä koko perheelle. VPK esittelee toimintaansa monin eri tavoin. Torilla pääset esimerkiksi seuraamaan mielenkiintoisia alkusammutusnäytöksiä, tutustumaan lähemmin VPK:n sammutuskalustoon ja kuulemaan lisää itse toiminnasta. Pienten palomiehenalkujen on mahdollista istahtaa ihan oikean paloauton kyytiin, joten myös lapsiperheiden kannattaa ehdottomasti suunnata lauantaina torille. Jos kesken toripäivän alkaa kahvihammasta kolottaa, on hyvä hetki piipahtaa Kalannin VPK:n keittämille sumpeille ja istahtaa vaikka seuraamaan, millainen oikein on sankoruiskurata. Luvassa on luonnollisesti myös menevää musiikkia, kun VPK:n soittokunta musisoi ja viihdyttää torikansaa kello kymmenestä eteenpäin. Tule mukaan viettämään mukavaa kesäistä koko perheen toripäivää VPK:n tapaan! Teematoriaika on klo 9.00-14.00.
Teematorit ovat lähteneet kivasti vilkastumaan kauniiden ilmojen ja lomakauden alkamisen myötä. Myyjiä ja esittelijöitä mahtuu kuitenkin edelleen mukaan. Lisäinfoa eri teemojen ajankohdista löydät sivulta www.uusikaupunki.fi. Torille ovat toki tervetulleita myymään ihan kaikki, teemasta riippumatta.
Lisätietoja ohjelmasta, teemoista ja markkinoinnista voi kysellä Tul toril -koordinaattori Päivi Sappiselta, puh. 044 700 5719.
Paikkavaraukset voi tehdä torivalvoja Terttu Lundelinilta numerosta 050 523 2759.
Kirjoita kommentti
Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.
Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta