Kalantivayla

 

Käyttäjätunnus: Kalantivayla

 

Omat sisällöt

 

Kansallispuisto kuumentaa tunteita

Lisätty: 9.9.2010


Kansallispuiston perustaminen kuumensi tunteita eduskunnassa keskiviikkona. Illan tunteina suurinta ääntä pitäneet varsinaissuomalaiset kansanedustajat korostivat, että heillä ei ole mitään vuosikausia puuhattua kansallispuistoa vastaan. Vain sen rajaus on pielessä. He ihmettelivät, miksi ympäristöministeriö on lähtenyt voimallisesti ajamaan Selkämeren kansallispuistoa myös Saaristomeren alueelle paikallisten vastustuksesta huolimatta.

Vihreiden Timo Juurikkala puolestaan ihmetteli vakkasuomalaisten suhtautumista. Hän kyseli miten on mahdollista, että Varsinais-Suomessa suhtaudutaan asiaan aivan toisella tavalla kuin Satakunnassa. Esimerkkinä hän mainitsi Rauman kaupungin aikeet täydentää kansallispuistoa liittämällä siihen yli 1 000 hehtaaria omia alueitaan.

Juurikkalan mielestä alkuperäisiä kansallispuistosuunnitelmia on jo nakerrettu riittämiin valmistelussa kun aluetta on pienennetty. Hän kuitenkin piti puistoa nyt esitetyssä muodossa kohtuullisen kokoisena ja sen perustamista 160 kilometrin pituisena hyvänä asiana.

Kuka viisain asiassa?

Kokoomuksen Ilkka Kanerva hyökkäsi voimallisesti Juurikkalaa ja hallituksen esittämiä rajoja vastaan.

- Mikä ihme siinä on, että jos siellä yksimielisesti vastustetaan niin teillä on suurempi viisaus nähdä mikä tälle alueelle on hyväksi. Mihin tämä perustuu tämä ylenpalttinen viisaus? Te sanotte että se ei häiritse paikallisten ihmisten toimintaa. Jos nämä paikalliset ihmiset sanovat toisin niin kumpaa tässä pitäisi arvoisa edustaja uskoa?

Kanervaa ärsyttivät myös Juurikkalan puheet harmaahylkeiden ja merimetsojen suojelusta.

- Juuri sitä siellä paikallisesti kaikkein pahimmoisillaan todella pelätään. Se tuhoaa näiden ihmisten luontaisen mahdollisuuden harrastaa perinteistä perinteikkäintä omaa elinkeinoaan sillä alueella.

Kanerva myös sanoi, että kansallispuiston esitetyt rajaukset estävät myös pyrkimykset siirtää kalankasvattamoja rannasta etäämmälle kohti avomerta.

Tukea puistolle jo tiistaina

Satakuntalaisia kansanedustajia ei keskiviikon väittelyssä kuultu. Varsinais-Suomen vihreiden myönteinen kanta tuli selväksi jo tiistaina, jolloin suuressa salissa oli edustajien puistoa kohtaan tuntemia pelkoja oikomassa myös ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk). Kaksipäiväiseksi venynyt lähetekeskustelu saatiin lopulta päätökseen illansuussa. Tämän jälkeen puiston rajauksia pohditaan perusteellisesti syksyn mittaan eduskunnan ympäristövaliokunnassa ja maa- ja metsätalousvaliokunnassa.

Täysistunnossa eduskunnan puhujapöntössä asiaan palataan kuitenkin jo torstai-iltana. Kansanedustaja Pertti Hemmilä (kok) esittää omassa lakialoitteessaan, että Vakka-Suomi jätettäisiin pois kansallispuistosta ja sen eteläraja piirrettäisiin näin Rihtniemi-Santakari-linjalle.

Lähde: Yle Uutiset/ Marjatta Rautio


Linkki: yle.fi/alueet/turku/2010/09/vakka-suomea_halutaan_ulos_selkameren_kansallispuistosta_1965797.html

 
 
Bookmark and Share

Kirjoita kommentti

Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.


Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta



Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)