Kalantivayla

 

Käyttäjätunnus: Kalantivayla

 

Omat sisällöt

 

Ekologisuus ja kirppistely aiheena Kierrätystorilla

Lisätty: 16.5.2011


Kesän 2011 Tul toril-tapahtumat ponkaistiin käyntiin viime lauantaina Kevättorilla. Kalsea ja sateinen sää verotti ensimmäisen teematorin kävijämääriä, mutta tunnelma oli torilla korkealla kaikesta huolimatta. Pasklahden Lilja jututti torilla kävijöitä ja muutamat rohkeat sateenuhmaajat istuttivat kauniita kesäkukkia Kukkamessujen kojulla. Jokunen innokas uskaltautui Sportian sähköpyöriäkin kokeilemaan. Päivän torikojuksi valikoitui raumalaisen Sirkka Suomisen keväinen perennakoju. Harmillinen sadesää ajoi useat teematorilaiset lämmittelemään sisätiloihin jo aamupäivän aikana, mutta arvontoihin osallistui kaikesta huolimatta kiitettävän moni. Tällä kertaa onni potkaisi Marja Laurilaa ja Tanja Suomista, jotka voittivat lippupaketin Kukkamessuille.

Ensi lauantaiksi (21.5.) on tilauksessa kesäisempi keli, kun vuorossa on aina ajankohtainen Kierrätystori. Tässä vaiheessa mukaan on lupautunut jo mm. Kierrätyskeskus, jonka toripaikalla on mahdollisuus hakea pois hyvää käyttökelpoista tavaraa ja vaikka kysellä mieltä askarruttavia kysymyksiä kierrätykseen liittyen. Lapsetkin pääsevät harjoittelemaan lajittelua ihan käytännössä, kun torille tuodaan pienet lajitteluastiat ja niihin sopivat roskat. Minkälaiseen roskikseen mahtaa kuulua pahvi? Entä mitä tehdään lasipurkeille? Tämän kaltaisia perusasioita voi harjoitella lauantain Kierrätystorilla. Jokaiselle pikkukierrättäjälle on luvassa myös pieni palkinto.

 
 
Bookmark and Share

Kirjoita kommentti

Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.


Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta



Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)