Kalantivayla

 

Käyttäjätunnus: Kalantivayla

 

Omat sisällöt

 

Asiakkaat valitsevat maistuvimman herkun Lukiolaiset myyvät tänään bageleita Ugin torilla

Lisätty: 21.10.2010


Miltä maistuvat kanabeta-bageli. syys-bageli, Ugi-bageli tai Grande Mozzarella-bageli? Aivan varmasti hyviltä niin kuin bagelit aina. Tänään torstaina näitä herkkuja voi maistella myös Uudenkaupungin torilla kello 15.30 alkaen. Uudenkaupungin yrityslukiolaiset myyvät silloin näitä herkkuja kaikelle torikansalle.
Kyse on myös leikkimielisestä kilpailusta. Lukiolaiset ovat neljän eri ryhmän kesken valmistaneet bageleita ja yleisön tehtävänä on nyt päättää mikä näistä taidonnäytteistä on paras. Torin lisäksi bageleita voi maistaa ja arvostella myös kahvila Alfa Bagelissa aina lokakuun loppuun asti.
- Lähdimme mielellämme mukaan tähän yhteistyöhön lukion kanssa, kun idea siitä meille esitettiin. Nuoret ovat saaneet aikaan toinen toistaan maistuvimpia herkkuja, toimitusjohtaja Mika Aalto Alfa Bagelista kertoo.
Eikä siinä vielä kaikki. Yleisön parhaaksi äänestämä bageli otetaan myös mukaan tuotevalikoinaan. Herkkusuille onkin luvassa juhlaa koska bagelien täytteenä käytetään herkkuja jos toista. On hunajamarinoitua kanansuikaleita, pippurikastiketta, geta-juustoa, sieniä, mozzarella-juustoa, pestaa ja vaikka mitä. Joten nyt torille bagelien maailmaan! (RL)

1/1

Tällaiselta näyttää bageli. Tosin vielä ilman herkullista täytettä, toimitusjohtaja Mika Aalto esittelee

Katso kuva

 
 
Bookmark and Share

Kirjoita kommentti

Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.


Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta



Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)